Suru | Isän kuolema

17:47


Viime vuonna isä taisteli itsensä terveeksi agressiivisesta imusolmukesyövästä. 
Kesällä oli vielä toivoa vaikka sisimmässä hiipi ajatus ettei kaikki ole hyvin.
Aavistus ettei aikaa enää paljon ole,vaikka kaiken "piti" olla hyvin.
Tuli syksy,kunto meni huonompaan..sairaala reissut lisääntyi.
Kaksi vuotta sitten maratoonin juossut mies oli varjo entisestään,
mutta elämänilo ja nauru loisti hänestä kaiken kärsimyksen keskellä.
 Tahto taistella,halu elää.
Vain vajaa kaksi kuukautta ennen kuolemaan löytyi parantumaton sairaus,
mitään ei ollut tehtävissä.
Kivut uuvuuttivat,hän oli valmis lähtemään.

Niin kauniisti pappi hautajaisssa sanoi:
Vahva mies riisuttin vahvoin käsin.


Hän lähti hiljaa yöllä
eikä sammuttanut polkunsa valoja.
Hiljaa hänet haettiin
valmiiseen sijaan.
Surun ja kivun mullasta nousee kiitos.

Hän on perillä.

 





16.1.2016 62-vuotias isäni kuoli siskoni kädestä pidellen.

Isä nukkui pois.

Hän on tuulessa,
puiden oksilla,
auringon säteissä,
iltaruskona taivaalla..

Ajatuksissa,sydämissä.

Hänen on hyvä olla.












Suru on tässä,läsnä arjessa. 
Se on kunniavieras. 
Huoli on poissa,
se varjo joka kulki mukana viime vuoden.

Suru ei sulje pois naurua ja iloa,sen sain perintönä isältä. 
Kaikkei arvokkainta lahjaa en halua kadottaa.

Rakkaudella isää muistaen

Anna-Reetta




You Might Also Like

57 kommenttia

  1. Voi miten ihana teksti<3
    Paljon voimia vielä surun keskelle arkeen, teidän isä todella taisi naurun ja ilon taidon ja sen on saanut nähdä ja kokea myäs teissä lapsissa. Kallis perintö<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥ Kiitos tosi paljon ihana Saikku!! ♥♥ Ihana että olet siinä ja ymmärrät!

      Poista
  2. Lämmin osaanotto suruunne ♥ ♥ Voimia arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥ Kiitos Jenni!! Voimia tarvitaan!! ♥♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Osanotot lämmittää sydäntä!♥♥ Kiitos!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Osanotot lämmittää sydäntä!♥♥ Kiitos!

      Poista
  5. Olen todella pahoillani. Olen kulkenut tuon matkan kolme kertaa lähimpieni kanssa ja voi aavistaa tunteesi. Toisaalta kuolema rankkojen vaiheidn jälkeen on helpotus kaikille, mutta surun kanssa saa taivaltaa pitkän matkan. Onneksi sinulla on ihanat muistot, jotka kantavat surunkin keskellä. Ajatus ja halaus täältä sinne ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä sielunsisko,minusta tuntuu aina että ymmärrät paljon ilman sanoja!
      Sinulla ollut paljon luopumista,rankkaa mutta niin elämään kuuluvaa.
      Olet ihanan,ihana että olet muistanut minua!! Kiitos!

      Poista
  6. Kyynyleet tulivat silmiin,niin kauniisti kirjoitit." Hän lähti tyvenessä siivillä enkelten ja kantoi sieluansa lepohon rauhaisaan." Voimia jokaiseen tulevaan päivään.❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen viestiäsi kyyneleet silmissä,kauniisti sanottu! ♥♥ *KIITOS!!

      Poista
  7. Ihana kirjoitus! Lämpimiä ajatuksia ja halauksia!

    VastaaPoista
  8. Isälläsi on nyt osa, jota hän ei enää vaihtaisi pois. Osanotto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En täysin tavoita ajatustasi. Kiitos osanotosta.

      Poista
  9. Miten koskettava postaus<3 Lämmin osanottohalaus♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥ * K I I T O S * ♥♥ Kaikki nämä osanotot lämmittää sydäntä,jää sinne!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. ♥♥♥♥♥♥ Kiitos Kaisu!!♥♥♥♥♥♥

      Poista
  11. Vastaukset
    1. ♥♥ Halaus tuli perille,kiitos ♥♥

      Poista
  12. Niin kauniisti kirjoitit isastasi.Otan osaa suruusi.
    Voimia tuleviin paiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥ Teksi tuli sydämestä.. Kiitos sinulle ♥♥

      Poista
  13. Lämmin osanotto <3 kaunis postaus <3 <3

    VastaaPoista
  14. Otan osaa<3 Niin kauniisti kirjoitat isästäsi<3 Jättimäisen paljon voimia surutyöhön.

    VastaaPoista
  15. Lämmin osanotto suruusi vaikken sinua tunnekaan, kosketti niin lukea tekstisi. <3 voimia ja halaukset sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun välitit vaikka et tunne ❤️ Kiitos!!!

      Poista
  16. Lämmin osanottoni...kauniista sanoistasi tuli ikävä...ikävä omaa isääni,joka nukkuin pois 2009 muutaman kuukauden sisällä keuhkosyövän toteamisesta...minäkin sain olla pitämässä isääni kädestä hänen lähtöhetkellään.
    Jäljelle jäi vain suru ja muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ollut ikimuistoinen ja äärimmäisen tärkeää että olet saanut olla isäsi vireillä hänen kuolinhetkellä! ❤️ Kiitos osanotosta,se lämmittä sydäntä! ❤️

      Poista
  17. Syvä osanottoni suruusi! Kaunis ja koskettava kirjoitus, se toi oman isäni mieleen. Pian 1,5 vuotta sitten oma isäni lähti täältä. Vuosi 2014 huhtikuussa syöpä todettiin ja elokuussa hän jo lähti. Hän oli myös positiivinen ja elämänhaluinen melkein loppuun asti. Sydämeni pohjasta, paljon voimia sinulle.

    VastaaPoista
  18. Osanottoni suruusi ja voimia surutyöhön <3 <3 <3

    VastaaPoista
  19. Käyn tämän tästä kurkkimassa blogiasi ja tämä teksti kosketti, syvältä. Olen sanaton ja silti samaan aikaan haluaisin lähettää sinulle halauksia ja voimia arkeesi. Läheisen menettäminen, tapahtuipa se millä tavalla hyvänsä on aina vaikeaa. Onneksi jäljelle jää muistot, joita kukaan ei voi viedä meiltä pois.


    VastaaPoista
  20. Niin kaunis kirjoitus❤
    Minäkin muistan teidän isän aina niin iloisena ja eläväisenä ihmisenä❤ osanotot vielä tätäkin kautta ja voimia päiviisi! <3

    VastaaPoista
  21. Lämmin osanotto. Menetin myös oman isäni vajaa vuosi sitten. Ikävä on edelleen, mutta kauniit muistot kantaa. Ja vie perille.

    EOS

    VastaaPoista
  22. Osanotto suruusi. Kauniit muistot kantavat <3

    VastaaPoista
  23. Lämmin osanotto!! Voimia paljon! Kauniisti kuvaat ja kirjoitat isästäsi! ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤
    Terveisin Tiina (Livet i en gammal skola)

    VastaaPoista
  24. Osanotto surussanne. Kauniisti kirjoitit, itku pääsi. Olen juuri haudannut kuusi vuotta syöpää vastaan taistelleen rakkaan 42v kälyni. Samaan aikaan kun hän nukkui pois taisteli äitini Meilahden sairaalassa kuolemaa vastaan viimeisillä voimillaan. Hän kuitenkin selvisi kolmannen kerran sairaudesta, jota ei löydetä. Epäilty kaikkea mahdollista viimeisimpänä imusolmukesyöpä, mutta sitäkään ei ollut. Nyt äiti on kotona, mutta elän jatkuvassa pelossa, että koska taas mennään lanssin kyydillä. Surullista että isäsi nukkui pois niin nuorena, äitini on 68 v eli hieman vanhempi. Toivon sinulle jaksamista ja onneksi muistot säilyvät aina. Ihana myös kuulla että löydät itsestäsi isäsi piirteitä. Hän elää teissä ❤.

    VastaaPoista
  25. 😢niin kaunista!kovasti voimia.t.sanna

    VastaaPoista

Ajatuksia,terkkuja..? Kiitos ♥

Subscribe